Minnehän minä joudun tämän asuntokuumeen kanssa. Jos vaan iltaisin jää aikaa niin se on varma että mut löytää koneelta, ETUOVESTA kattelemasta asuntoja. Yleensä aloitan katsomalla maatiloja, mitä kalliimpi, sen parempi. Hevostalli pitää löytyä ja tietenkin iso, hieno talo. Välillä sitten eksyn katsomaan niitä mihin ihan oikeesti vois muuttaa. Hevostallista en jousta silloinkaan, mutta hinnan ei tarvi olla seitsemän numeroinen.

Tämä viaton harrastus on johtanu siihen että mulla on aivan uskomaton asuntokuume. Suorastaan pakottava tarve omaan kotiin. Mietin olisko se ihan uus, vai kentien remontoitava josta tehtäis mieluinen, vai rakennetaanko ihan alusta. Tietenkin mietin myös että miten ihmeessä me saatas asuntolainaa. Niin ja koomisinta tässä mun muuttohaaveilussa on se että haluaisin asua maalla ja pitää hevosia, MUTTA pelkään pimeää ja kärsin varmaan araknofobiasta, sen verran liukkaasti poistun (huudon kera) paikalta kun hämähäkkiin törmään.

Todellisuus asuntosasiassa on se, että me asutaan vuokralla, molemmilla on koulut kesken ja minä oon äippäLOMALLA, jotenka mikään valtakunnan pankki ei meille lainaa myönnä.

Nykyisessä kodissa ei vikaa ole ja mies, kutsutaan toistaiseksi häntä vaikka kirjaimella A, on ilmoittanu että jos taas haluan muuttaa saan tehdä sen yksin. Meillä kun on melkoinen muuttorumba ollu tässä käynnissä. Kun odotin kuopusta, olkoon hän Emppu, ehdittiin sen 9 kuukauden aikana asua kolmessa eri osoitteessa. Joten ehkä minä nyt jatkan tämän asunnon sisustamista mieleisekseni, vien iltakävelyllä loton ärrälle ja jätän toistaiseksi lipastonlaatikkoon sisustustarrat joissa lukee Home is where the heart is.

Ps. Muistan minä katsoa myös ne vuokra-asunnotki ja jos sieltä joku oikee helmi löytyy niin yritän kyllä taivutella isukin muuttopuuhiin. Saishan siinä taas nakattua ylimääräset tavarat roskiin. Ainut vaan ettei mitään ylimäärästä ole vielä edellisten muuttojen jälkeen ehtiny kertyä.